lauantai 14. marraskuuta 2015

Suhteellista

Suuret ongelmat muuttuvat pieniksi kuin entistä suuremmat ongelmat ilmestyvät. 
Syksy on tuonut paljon signaaleja siitä, ettei arkielämä ole ruusuilla tanssimista emmekä elä paratiisissa, vaikka maamme kuuluu eurooppalaisiin hyvinvointivaltioihin ja maailman rikkaisimpiin maihin.




Pienessä kotinurkassani naapurirouvan hyökkäys nuoria kohti pahoittaa yhä mieltäni enkä enää halua keskustella hänen kanssaan eikä minun tarvitsekaan. Toivottavasti, minusta ei koskaan muutu yhtä kyyniseksi ja että minulla on aina hyvät ja läheiset välit lasteni kanssa. 

Syyskuussa palkansaajat osoittivat mieltä valtion säästötavoitteita vastaan. Yhtäkkiä työn arvo laski 5-10 prosenttia ja monen vapaa-aika lyheni. Tämä aiheutti paljon mielipahaa kansan keskuudessa.

Silloin Suomi ei vielä ollut pakolaistulvan eturintamassa, mutta yhtäkkiä olimmekin. Lisäksi turvapaikanhakijoita tuli täysin odottamattomalta suunnalta. 

Olemme tottuneet siihen, että kaikki tapahtuu täällä etelässä. Nyt Pohjois-Suomi joutui huomion keskipisteeksi. Etelään oli pitkä matka, mutta vähitellen tännekin on saapunut pakolaisia, vaikken toistaiseksi  ole nähnyt yhtäkään.

Melkein päivittäin olen seurannut Aftonbladetin ja Expressenin uutisointia Ruotsin jatkuvasta pakolaistulvasta, joka on johtanut siihen, että vapaat majoitustilat ovat loppumassa. Ylimääräistä hotellikapasiteettia ei ole toistaiseksi tuotu esille keskusteluissa, mutta ulkomaalaisten majoittaminen ruotsalaisiin koteihin on mainittu eräänä ratkaisumallina. Suomessakin maahanmuuttovirasto laatii ohjeita turvapaikanhakijoiden kotimajoitukseen.

Omien arkielämän kokemusteni perusteella mietinkin miten hyvin ulkomaalaisperhe tulisi toimeen meidän asuinkorttelissamme ja me heidän kanssaan. 

YK:n arvion mukaan Turkista saattaa siirtyä Kreikkaan neljässä kuukaudessa jopa 600 000 pakolaista ja koko maailmassa on 60 miljoonaa pakolaista. Onko tämä siis alkusoittoa? 

Elämme nyt sitä päivää, että useilla pakolaisilla on varaa matkustella ja tietoa minne he haluavat asettua. Maailma on yhteinen ja Suomi turvallinen. Kylmästä ilmastostamme huolimatta tänne halutaan tulla. Onko meidän hyväksyttävä, että elintasomme laskee ja että joudumme muuttamaan arvojamme ihmisyyden tasa-arvoisuuden nimessä? Osaammeko ja jaksamme sopeutua?













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti