... ja lumi suli. Elämä näyttää taas valoisammalta, vaikka ylämäki on ollut sekä korkea että jyrkkä eivätkä vaikeudet ole toistaiseksi loppumassa.
Viikon aikana olen tehnyt useita oivalluksia - toisille ehkä itsestään selviä asioita, mutta päätin kuitenkin kertoa niistä blogissani.
Joskus on hyvä ymmärtää, että tämä päivä on kaikkein tärkein päivä - ei se mikä tapahtuu huomenna eikä ylihuomennakaan. Kun pysähtyy ja laskee sekunteja, huomaa miten pitkä yksi päivä voi olla aamusta iltaan, miten paljon ajatuksia ja tunteita sisältyy yhteen ainoaan päivään.
Muistissamme eilinen on hyvin lyhyt ja huominen pelkkä aavistus tulevista tapahtumista. Tämä kaunis, aurinkoinen lauantai on jatkunut kello seitsemästä kello kymmeneen eikä vielä ole ohi, vaikka viimeiset tunnit ovatkin meneillään.
Kun en saanut avattua hotmail-osoitettani kolmeen päivään, koska Microsoft vaati seitsemän numeron pitkää koodia, vaikka lähetti vaihtoehtoiseen sähköposti-osoitteeseeni vain neljän numeron koodin, ymmärsin yhtäkkiä pari asiaa: kannattaa muistaa nettiystävien sähköpostiosoitteet tai ainakin nimet, ettei monen vuoden ystävyys haihdu ilmaan ja kannattaa muistaa viestien otsikot, mikäli pääsee vastaamaan sellaiseen turvakysymykseen.
Huomasin, etten ole pannut merkille viestiotsikoita, vaikka samat otsikot toistuvat postilaatikossani viikosta toiseen. Miten voi olla niin hajamielinen? Onneksi sentään muistan viestien sisällön ja muistan vastata aina silloin tällöin.
Yhtäkkiä ymmärsin, ettei käsikirjoitusten tallentaminen sähköpostiin ole kovin turvallinen tapa säästää tekstiluonnoksia ennen kirjan julkaisemista paperimuodossa. Toistaiseksi en ole löytänyt varmaa arkistointitapaa teksteilleni tai kuvilleni. Otan mielelläni vastaan vihjeitä.
Kun kahteen-kolmeen päivään en muistanut tyhjentää pihalla sijaitsevaa postilaatikkoani (iltakokousten takia saavuin vasta myöhään kotiin), kiltti naapuri toi postin oviluukkuun. Tämä sai minut ymmärtämään, etten oikeastaan tarvitse postilaatikkoa. En ole riippuvainen paperisesta päivälehdestä enkä jaksa innostua mainoslehtinipuista. Nykyisin useimmat laskut saapuvat suoraan nettipankkitililleni. Kun tulevina eläkepäivinäni vietän osan vuodesta ulkomailla, postilaatikko on jo korvattu nettiyhteyksillä.
Taksinkuljettaja sanoi taannoin: mieluummin rikas eläkeläinen Thaimaassa kuin köyhä Suomessa. Oletteko te muut samaa mieltä?
Viikon aikana olen tehnyt useita oivalluksia - toisille ehkä itsestään selviä asioita, mutta päätin kuitenkin kertoa niistä blogissani.
Joskus on hyvä ymmärtää, että tämä päivä on kaikkein tärkein päivä - ei se mikä tapahtuu huomenna eikä ylihuomennakaan. Kun pysähtyy ja laskee sekunteja, huomaa miten pitkä yksi päivä voi olla aamusta iltaan, miten paljon ajatuksia ja tunteita sisältyy yhteen ainoaan päivään.
Muistissamme eilinen on hyvin lyhyt ja huominen pelkkä aavistus tulevista tapahtumista. Tämä kaunis, aurinkoinen lauantai on jatkunut kello seitsemästä kello kymmeneen eikä vielä ole ohi, vaikka viimeiset tunnit ovatkin meneillään.
Kun en saanut avattua hotmail-osoitettani kolmeen päivään, koska Microsoft vaati seitsemän numeron pitkää koodia, vaikka lähetti vaihtoehtoiseen sähköposti-osoitteeseeni vain neljän numeron koodin, ymmärsin yhtäkkiä pari asiaa: kannattaa muistaa nettiystävien sähköpostiosoitteet tai ainakin nimet, ettei monen vuoden ystävyys haihdu ilmaan ja kannattaa muistaa viestien otsikot, mikäli pääsee vastaamaan sellaiseen turvakysymykseen.
Huomasin, etten ole pannut merkille viestiotsikoita, vaikka samat otsikot toistuvat postilaatikossani viikosta toiseen. Miten voi olla niin hajamielinen? Onneksi sentään muistan viestien sisällön ja muistan vastata aina silloin tällöin.
Yhtäkkiä ymmärsin, ettei käsikirjoitusten tallentaminen sähköpostiin ole kovin turvallinen tapa säästää tekstiluonnoksia ennen kirjan julkaisemista paperimuodossa. Toistaiseksi en ole löytänyt varmaa arkistointitapaa teksteilleni tai kuvilleni. Otan mielelläni vastaan vihjeitä.
Kun kahteen-kolmeen päivään en muistanut tyhjentää pihalla sijaitsevaa postilaatikkoani (iltakokousten takia saavuin vasta myöhään kotiin), kiltti naapuri toi postin oviluukkuun. Tämä sai minut ymmärtämään, etten oikeastaan tarvitse postilaatikkoa. En ole riippuvainen paperisesta päivälehdestä enkä jaksa innostua mainoslehtinipuista. Nykyisin useimmat laskut saapuvat suoraan nettipankkitililleni. Kun tulevina eläkepäivinäni vietän osan vuodesta ulkomailla, postilaatikko on jo korvattu nettiyhteyksillä.
Taksinkuljettaja sanoi taannoin: mieluummin rikas eläkeläinen Thaimaassa kuin köyhä Suomessa. Oletteko te muut samaa mieltä?
