tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulukuun lopussa

Vuoden 2016 loppumetreillä täytyy todeta, että jätämme tapahtumanrikkaan vuoden taaksemme. Oli hetkiä, joita ilman olisimme pärjänneet paremmin, mutta oli myös hienoja hetkiä, jotka toivat paljon iloa elämäämme. 

Viimeksi mainittuihin kuuluu Saara Aallon upea esiintyminen X Factor UK -brittirealitysarjassa pitkin syksyä. Kun televisiosta seurasi keijukaismaiseen, valkoiseen takkiin pukeutuneen Saaran lauluesitystä Senaatintorin rapuilla, tuntui hyvältä asua tässä maassa, joka pienuudestaan ja harmaasta säästään huolimatta on turvallinen, rauhallinen ja kaunis.





Henkilökohtainen kohokohta oli muutto normaalikokoiseen työhuoneeseen juuri ennen joulua. Tammikuussa myös viereiset työhuoneet otetaan käyttöön ja kellaritunnelma katoaa lopullisesti. Hiljaisten työvuosien jälkeen huomaan miten paljon seinänaapureita ja sosiaalinen kanssakäyminen merkitsevät työpaikalla. Tuntuu kuin uusi elämä alkaisi sopivasti, kun vuosi vaihtuu. 

En vielä ole suunnitellut uudenvuodenluvan antamista, mutta mieleeni tulee, että usko olisi tärkeä tekijä. Mitä tahansa tapahtuukin ensi vuonna, toivon, että jaksaisin uskoa tulevaisuuteen ja myös omiin voimiini. Ei tarvitse elää kuin hetkessä ja hetkestä toiseen, päivästä toiseen. Riittävällä voimalla pärjää kyllä. Näin olen tehnytkin tämän vuoden vaikeiden hetkien aikana. Suuria haasteita on odotettavissa, mutta elämänkokemusta on entistä enemmän, mikä lohduttaa. 

Ensi vuonna julkaisen uuden runokirjan. Olen löytänyt runosieluni uudelleen vuosien hiljaiselon jälkeen. Kesällä eräs ystävä halusi tehdä musiikkia muutamasta vanhasta runostani ja siitä innostuin kirjoittamaan uusia. Ensi vuonna teen myös YouTube-videoita valokuvistani. Aloitin jo syksyllä, mutten ole ihan tyytyväinen lopputulokseen, joten tämä projekti on jäänyt odottamaan sopivampaa aikaa.  

Ensi vuonna jää nähtäväksi, tuleeko posti enää postilaatikkoon, katoavat setelit lompakosta ja kaupoista, kirjoitammeko edes joulukortteja? Miltä tuntuu tehdä pitempi työviikko? Mitä tehdään kaikille paperittomille? Kuuluuko Suomi yhä maailman turvallisimpiin maihin  - toteutuuko maamme uunituore turvallisuusstrategia? Kuka päättää Suomessa huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien jälkeen ja kesäkuun jälkeen, kun uusien maakuntien väliaikaishallinto alkaa toimia 1.7.2017?

Jokaisella on varmasti omat haaveensa ja omat haasteensa - sitä kutsutaan elämiseksi.


Hyvää Uutta Vuotta!

toivottaa 


Milena