Kesäkuun iloa

Ja sitten tuli talvi ja kevät ja kesä jo lähestyi, ennen kuin yhtäkkiä huomasin, etten ole käynyt blogisivullani enkä julkaissut blogia pitkään aikaan. Olen innokkaasti harrastanut sukututkimusta päivästä toiseen. Sukukirjassa on melkein 400 sivua, vaikka 1900-luvulla syntyneiden elämästä on vaikeata löytää tietoja. 

Paljon muutakin on tietysti tapahtunut. Välillä aivan liikaakin. Ehkä tilanne rauhoittuu, kun loma alkaa heinäkuussa. Olen tullut siihen tulokseen, että elämme muuttuvassa maailmassa, mitään ei ole pysyvää. Mistään hyvästä ei voi pitää kiinni, kaikki haihtuu ilmaan. Haasteita riittää hetkestä toiseen. Jos jotain saisi toivoa, toivon, että uutiset olisivat vähän iloisemmat. Välillä tuntuu siltä, että uppoaa kaikkeen synkkyyteen ja suruun. 

Ehkä Harryn ja Meganin vauva oli sellainen ilouutinen, ehkä uuden hallituksen ohjelma kuulostaa paremmalta kuin edellisen hallituksen, vaikkemme saa takaisin niitä seitsemää minuuttia päivässä, jotka meille jaettiin säästösyistä. En oikeastaan koskaan ole tajunnut, mitä säästöjä työnantajani tai minä olemme saaneet aikaan, kun olen jäänyt pitempään töihin. Tajuan paremmin, että säästöjä syntyy eläkemenoissa, kun jään vasta 64-vuotiaana  eläkkeelle enkä 63-vuotiaana.

Suomen maailmanmestaruus oli vissin ilouutinen. Lätkästä en tiedä paljon mitään, mutta ymmärrän kansan riemua. Mörkö on minulle yhä muuminlaaksossa liikkuva, kylmä ja pelottava olento. 

Mitä muuta hyvää on tapahtunut? Putkifirma on käynyt tänään korjaamassa kylpyhuoneeni vuotavan käsisuihkun. Aurinko paistaa taas sateisen viikonlopun jälkeen. Apua, en keksi muita ilouutisia. Olen toivoton surkimus, täynnä synkkiä ajatuksia, joten lopetan tähän. Oikein hauskaa kesää kaikille!