Myönnän, että olen innokas netinkäyttäjä. Ehkä sellainen tehosekoitin, joka usein surffaa paikasta toiseen. Niin riippuvainen, etten enää tiedä pärjäisinkö kokonaisen viikon tai päivänkään ilman sähköisiä yhteyksiä ulkomaailmaan. Samalla kuin etelänmatka houkuttelisi, se melkein pelottaa. Pystyisinkö jättämään jäähyväiset rakkaalle läppärilleni seitsemän päivän ajaksi?
Nyt, minua alkaa huolestuttaa lehtien nettiuutisia. Kun avaan päivälehtien nettisivuja, joudun kohta ottamaan suurennuslasin esille. Minne uutiset ovat kadonneet? Vaikka kuinka klikkaisin, en juuri löydä mitään - siis mitään merkittävää. Muutun kohta epätietoisuuden analfabeetiksi. Mitä oikeastaan tapahtuu maailmalla? Nälänhädät, sodat, mullistukset, poliittiset käänteet - ne jatkuvat ennestään vuodesta toiseen. Niin kuin on tapana. Silti en löydä montakaan palstamillimetriä.
Tiedän, kuka innokkaasti pyrkii presidentiksi USA:ssa. Olen huomannut, että Syyriassa on niin levotonta, että sieltä pakenee ihmisiä Eurooppaan asti ja se aiheuttaa meillä levottomuutta. Nato ja itäinen naapurimaamme eivät jää huomaamatta, vaikka olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa asuu enemmän ihmisiä, koska Venäjällä vain yksi mainitseman arvoinen. Presidenttiparimme vierailevat valkoisessa talossa muiden pohjoismaiden johtajien kanssa, Obama kehuu vaimoaan kauniiksi ja Jenni hurmaa muokatussa juhlapuvussaan.
Iltasanomat, Iltalehti, Aftonbladet ja Expressen eivät enää tyydytä nälkäistä mieltäni, joten nykyisin vilkaisen myös Hufvudstadsbladetin ja Helsingin Sanomien nettisivuja. Tänään lukee toisessa, että Englannin kuningatar Elizabethin hevonen on voittanut lahjakortin supermarketiin ja toisessa, että tiede kertoo, mikä helluntaiheilassa viehättää - nyt minäkin.
Skandaaleja ja juoruja, mielikuvitusrikkaita otsikoita, jotka vetävät lukijoita puoleensa. Ajatusmaailmani menee kohta sekaisin pinnallisilla, mitättömillä uutisilla, jotka kilpailevat huomiostani. Pitäisikö minun palata takaisin koulupenkille, teoreetikkojen kuivaan arkipäivään? Ehkä viisastuisin. Ehkä osaisin paremmin keskittyä tärkeisiin asioihin ja elää monipuolisemman ja täydellisemmän elämän.
Nyt, minua alkaa huolestuttaa lehtien nettiuutisia. Kun avaan päivälehtien nettisivuja, joudun kohta ottamaan suurennuslasin esille. Minne uutiset ovat kadonneet? Vaikka kuinka klikkaisin, en juuri löydä mitään - siis mitään merkittävää. Muutun kohta epätietoisuuden analfabeetiksi. Mitä oikeastaan tapahtuu maailmalla? Nälänhädät, sodat, mullistukset, poliittiset käänteet - ne jatkuvat ennestään vuodesta toiseen. Niin kuin on tapana. Silti en löydä montakaan palstamillimetriä.
Tiedän, kuka innokkaasti pyrkii presidentiksi USA:ssa. Olen huomannut, että Syyriassa on niin levotonta, että sieltä pakenee ihmisiä Eurooppaan asti ja se aiheuttaa meillä levottomuutta. Nato ja itäinen naapurimaamme eivät jää huomaamatta, vaikka olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa asuu enemmän ihmisiä, koska Venäjällä vain yksi mainitseman arvoinen. Presidenttiparimme vierailevat valkoisessa talossa muiden pohjoismaiden johtajien kanssa, Obama kehuu vaimoaan kauniiksi ja Jenni hurmaa muokatussa juhlapuvussaan.
Iltasanomat, Iltalehti, Aftonbladet ja Expressen eivät enää tyydytä nälkäistä mieltäni, joten nykyisin vilkaisen myös Hufvudstadsbladetin ja Helsingin Sanomien nettisivuja. Tänään lukee toisessa, että Englannin kuningatar Elizabethin hevonen on voittanut lahjakortin supermarketiin ja toisessa, että tiede kertoo, mikä helluntaiheilassa viehättää - nyt minäkin.
Skandaaleja ja juoruja, mielikuvitusrikkaita otsikoita, jotka vetävät lukijoita puoleensa. Ajatusmaailmani menee kohta sekaisin pinnallisilla, mitättömillä uutisilla, jotka kilpailevat huomiostani. Pitäisikö minun palata takaisin koulupenkille, teoreetikkojen kuivaan arkipäivään? Ehkä viisastuisin. Ehkä osaisin paremmin keskittyä tärkeisiin asioihin ja elää monipuolisemman ja täydellisemmän elämän.
