Kesäsää

Koska näin juhannuksena sataa ja sääennustusten mukaan loppukesä ei välttämättäkään hymyile, herää ajatus: "Apua, saappaissa ja sadetakissa viettäisinkö pitkää lomaani? 

Yhä yksi työviikko jäljellä, joten pilvet ja tuulet ehtivät vaihdella  a:sta ö:hön ja ehdin myös ajatuksissani palata usean kerran viime kesäloman kuumiin tunteisiin. Muistan miten aikaisin aamuisin ja myöhään illalla tein puutarhatöitä ennen kuin aurinko pakotti sisätiloihin, puolipimeään asuntoon, jossa verhot pysyivät tiukasti kiinni. Silloin ajattelin, että jos tämä helle jatkuu, edessä on monelle raskas työvuosi, koska ei ehdi levätä ja rentoutua kunnolla kuumuuden takia. 

Muistan, että alennusmyynnit menivät huomioimatta ohi, koska en jaksanut keskustaan asti kovassa helteessä. Muistan myös ulkomaanmatkan viime elokuussa. Viljandissa oli vielä kuumempaa kuin Suomessa, jopa 36 astetta päivisin. Joimme pullotettua vettä kuin hulluja kuumassa hotellihuoneessamme. Pienen hotellin kellarissa oli ihana, pieni uima-allas, jossa kävin viilentelemässä jokaisen kävelyretken jälkeen.

Mikäli olisi valinnanvara - millaista lomasäätä toivoisin - sadetta vai auringonpaistetta? En tiedä. Molemmissa on hyvät puolensa. Sekä että olisi paras vaihtoehto. Uskon silti, että ehtisin kokea enemmän, levätä paremmin kylmässä, sateisessa säässä kuin liian kuumassa. Vaikka tietysti kaipaisin shortseja ja ihania uintiretkiä. 

Viime viikonloppuna tuli taas seurattua suoralähetyksessä hienoston viettämiä juhlahetkiä, kun komea prinssi meni naimisiin ja Ruotsi sai kauniin prinsessan. Uusia kuninkaallisia ilmestyy nykyisin melkein liukuhihnalla. Lauantaina prinsessa ja maanantaina prinssi.

Kaarle Kustaan  (miksi muuten käännetään etunimet?) hovissa avioliittoboomi taitaa kuitenkin olla ohi tällä erää. Kaikki kolme lasta on viettänyt häitään. Lapsenlapsia silti tulossa lähivuosina.

Ihailtuani hetken televisiokameran näyttämiä kauniita naisia upeissa mekoissaan ja komeita miehiä tyylikkäissä puvuissaan tuli mieleen, että tämä on todennäköisesti ainoa tapa monelle katsojalle saada kutsu  hienoon juhlaan ja päästä ihailemaan pukuloistoa.

Eräät toimittajat kritisoivat kuninkaallista ylellisyyttä, väittävät niiden kuuluvan menneisyyden vuosisatoihin ja jyrkästi sotivan tasa-arvoisuutta vastaan. He ovat varmasti oikeassa, mutten itse halua tuomita tällaisia juhlahetkiä, jotka tuovat iloa ja vaihtelua monen ihmisen arkipäivään.

Lisäksi upeat häät sekä  suloiset vauvat ja pikkulapset auttavat parantamaan Ruotsin kuningashuoneen mainetta, joka vain muutama vuosi sitten koki kovan kolauksen kuninkaan seksiseikkailujen takia.

Kuumat kesät, viileät kesät - onnelliset vuodet, surulliset vuodet. Rikkaat kuin köyhätkin kokevat saman elämänpolullaan. Käyrä suuntautuu välillä ylöspäin, välillä alaspäin. Tällä hetkellä tuntuu kuin itse olisin lähestymässä aallonpohjaa, koska harva se päivä tavaroita menee rikki, uusia ongelmia syntyy tasaan tahtiin melkein kuin tilauksesta ja lapset hermostuvat minuun vuorotellen. Tulee mieleen kuningatar Elizabethin ikimuistoisia sanoja, kun hän puhui kauhun vuodesta, vaikkei  tilanne ollenkaan ole yhtä paha. Linna ei ole palanut eivätkä lapset eronneet. 

- 1992 is not a year on which I shall look back with undiluted pleasure. In the words of one of my more sympathetic correspondents, it has turned out to be an Annus Horribilis.

Multakasa

Viime lauantaina taloyhtiön hallitus järjesti perinteisen talkootyöpäivän, jotta saataisiin piha kuntoon ennen kesää. Hallituksen puheenjohtaja tarjosi grillimakkaraa ja muuta puurtavaa puutarhassaan iltapäivällä. Onneksi ei satanut, vaikka kauniissa auringonpaisteessa alkanut lauantaipäivä muuttui nopeasti harmaapilviseksi ja kylmätuuliseksi.

Hallitus kertoi, että jatkossa tilataan joka vuosi multakasa, jonka saa levittää sekä yleisille alueille että omalle pienelle rivitalotontilleen. Pari ahkeraa naista (minä ja naapuri) alkoi jo kello kahdeksan aikaan aamulla kärrätä multaa, koska oli vain kahdet kottikärryt. Varsinaiset talkkoot alkoivat vasta kymmenen maissa, jolloin taloyhtiön miehet alkoivat korjata ja maalata punaista, osittain mädäntynyttä lankkuaitaa.

Kolmaskin nainen liittyi kottikärryjoukkoomme. Tuntui vähän hassulta, että naiset tällä kertaa hoitivat kaikkein raskaimmat työt, mutta ainakin minä olin  päättänyt keskittyä mullankuljetuksiin, koska viime vuonna maalasin aitaa koko päivän, ja meidän talomme pihaosuus jäi kokonaan ilman multaa (yhtiössä on neljä rivitaloa).



Mullan kärrääminen on raskasta ja hidasta touhua. Illalla makasin puolikuolleena sängyssäni, enkä edes jaksanut ruokakauppaan, mikä hermostutti sunnuntaina, koska olin tavalliseen tapaani unohtanut, etteivät kaupat ole avoinna äitienpäivällä. 

Lauantai-illalla ajattelin, että onneksi osa multakasasta jäi  jäljellä. Kolmen naisen rankoista ponnisteluista huolimatta emme juuri ollenkaan ehtineet levittää multaa kahden rivitalon väliselle suurelle pensasalueelle (minä olin keskittynyt omiin istutuksiini ja omaan pensasalueeseeni). 

Sunnuntaiaamuna koimme kuitenkin yllätyksen. Eräs naapuri oli levittänyt loppuosan multakasasta viereiseen nurmikkoon. Ei siis saanut jäädä mitään ylimääräistä multaa talkoopäivän jälkeen (ehkä sama herra, joka oli jo ennen talkoopäivää levittänyt multaa omille istutuksilleen) - ei edes niille, jotka eivät olleet paikalla lauantaina. Vaikka harmatti, vedin kuitenkin johtopäätöksen, että joku oli ollut niin innoissaan siitä, että saataisiin piha kuntoon nopeasti.

Minä urheana naisena rupesin harvoimaan kasaan pari kottikärryllistä multaa nurmikosta viedäkseni edes vähän multaa suurelle pensasalueelle. Kyllä minua harmitti, että nurmikko, joka jo edellisen vuoden talkoopäivänä oli peitetty paksuun multapeitteeseen, sai lisää multaa, etenkin kun viime kesänä kaivoin lankkuaitaa esiin ja silloin ajattelin, että kuka hölmö tuhoaa aitaa peittämällä sen alaosat mullalla. Lisäksi näyttää hassulta, kun nurmikko on liian korkea suhteessa tonttia ympäröivään aitaan.

Kun kärräsin ensimmäistä multakuormaani, eräs naapuri tuli ulos pihaosuudelleen. Nauru äänessään hän kysyi: Mistä löysit lisää multaa? 

Vastasin rehellisesti, että olin haravoinut nurmikkoa. Aikasempina vuosina olen ihmetellyt miksi tämä naapuri joka vuosi on hermostunut siitä, ettei multa riittänyt kaikille. Tällä kertaa hän oli iloisella tuulella, vaikka multaa ei juuri ollut jäänyt hänen pihaosuudelleen.

Kun kärräsin toista multakuormaa, mies, joka oli levittänyt multaa ennen talkoopäivää ja hänen vaimonsa tulivat ulos asunnostaan. He seisoivat hiljaa katsomassa minua. Tuntui kuin olisin selityksen velkaa, joten kerroin, että taas jäi iso pensasalue ilman multaa ja sementti näkyy  mullan läpi, koska olen kitkenyt rikkaruohoja. Vaimo nyökkäsi. Hän tunsi tilanteen. 

Minä taas en ole ymmärtänyt mitään. Yhtäkkiä tajuan kaiken. Ei ollut kyse pelkästä multakasasta vaan vallasta. Yhdeksän vuotta sitten muutin rivitaloasuntooni. Olen jopa toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana muutaman vuoden, mutta vasta nyt ymmärrän miksi eräät naapurit aina välillä hermostuvat ja puolustautuvat äänekkäästi tai vetäytyvät omiin oloihinsa. Olen ajatellut, että he ovat turhan arkoja ja että taloyhtiössä on monenlaisia ihmistyyppejä, joiden on tultava toimeen keskenään.

Talkoopäivänä seinänaapurini totesi, että eräät pelkäävät jäävänsä ilman multaa ja siksi he juonittelevat enemmän kuin muut, muttei ole siitä kyse vaan valtapelistä ja alemmuuskomplekseista. Vahvemmat syövät heikommat. Taloyhtiössämme ei vallitse viihtyisyyttä eikä yhteistä auttamisen iloa vaan salaista kateutta ja kyttäystä.  

Vasta nyt ymmärrän, ettei taloyhtiömme ikinä pysty tilaamaan tarpeeksi isoa multakasaa, jotta multa riittäisi kaikille asukkaille. Ja se on ikävä - todella ikävä.

Aika lailla

Tänään aika meni uusiksi pienessä maailmankolkassani ja myös muualla, vaikka harvoin katson asioita niin laajasta näkökulmasta. Sopeutumisvaikeuksia on ollut sekä teknisiä että psyykkisiä. 

Äidin vanhanaikainen kännykkä muodostui kompastuskiveksi minulle, kunnes löysin oikean (ajan)kohdan ja sain ajan muutettua. Olen siirtänyt makuuhuoneen, kylpyhuoneen, keittiön ja olohuoneen kellojen viisareita tunnilla eteenpäin sekä oman rannekelloni. Onneksi läppärit ja telkkarit hoitavat itsensä, koska muuten menisin sekaisin tässä nykyajan teknisessä ympäristössä. 

Viljandi

Oikeastaan kuulostaa aika mahtavalta, että pieni ihminen pystyy muuttamaan ajankulun ihan kuin olisimme maailmankaikkeuden hallitsijat. Iltapäivällä luin artikkelin ajansiirron kielteisistä vaikutuksista. Artikkelissa todettiin, että me suomalaiset olemme itse päättäneet kesäajan käyttöönotosta maassamme, joten voisimme myös tehdä päätöksen kesäajan luopumisesta. Haluammeko? Onko asia edes tuotu esille vaalipaneelikeskusteluissa?

Olen parhaani mukaan välttynyt seuraamasta vaalitenttejä, koska aikani on liian kallisarvoista minulle, jotta tuhlaisin sitä pilvenpiirtäjien ja satulinnojen rakentamiseen. Arki on mitä on - on aina ollut - riippumatta siitä ketkä istuvat eduskuntatalossa.

Kuusi miljardia vai vain neljä? Valtion säästöohjeet eivät tee iloiseksi. Toteutuvatko ne ja millä tavalla? - Ei meiltä pois, protestoivat kaikki ryhmät ja luokat. Miksi hyvinvointivaltio Suomi, joka on täynnä fiksuja, hyvin koulutettuja, ajattelevia ihmisiä, ei koskaan onnistu tasapainoittamaan vuotuisia tulo- ja menolähteitään. Olemme aina kuluttaneet enemmän kuin meillä on ollut resursseja, tottuneet parempaan elämäntasoon. Siksi tuntuu vaikealta luopua mistään.Siksi jatkamme sääntöjen viidakossa tekemättä mitään radikaalisia uudistuksia palvelujen ja ammattien yhdistymisen osalta.

Aikaresurssi  on eikä aika maksa mitään, ellei käy missään, kuluta mitään tai tee mitään, joka maksaa. Vai olenko väärässä? Onko aikamme kaikkein kalleinta elämässämme? Osaammeko arvostaa aikamme, elämämme täällä ollessamme?

Aamulla panin tunnin piiloon syksyä varten. Huomenna tuntuu varmasti raskaalta nousta ennen viittä, kun tavallisesti nousen varttia vaille kuutta. Kun kävelen bussipysäkille puoli kuuden aikaan, tuntuu varmasti kylmemmältä kuin viime viikon puoli seitsemän aikaan. Onko yhä pakkasasteita aikaisin aamulla? Onko pimeätä? Vain neljä työpäivää pääisäiseen ja sitten neljän päivän pituinen viikonloppuvapaa. Ehkä unohdan kaipaamani tunnin silloin.

Uusi kirja

Tänään sain vihdoinkin valmiiksi kirjan, joka kertoo äidistäni ja vanhenemisesta. Vihdoinkin-sanalla tarkoitan, että tekstin hiominen ja oikolukeminen eivät kuulu vahvuuksiini. Haluan juosta kuin luonnonlapsi kukkaniityllä auringonpaisteessa, innokkasti luoda uutta tekstiä en yhä uudelleen käydä läpi kirjoitettua tekstiä, jonka muutenkin osaan ulkoa. Tosi tylsää!

Miksi puhekieli poikkeaa niin paljon kirjoitetusta? Miten saada keskustelu kuulostamaan luonnolliselta,kun joutuu käyttämään kieliopillisia sananvääntöjä ja hienoja ilmaisuja, jotka eivät millään liity arkielämään fraaseihin? Lisäksi puhekielessä jätämme usein lauseet puolitiehen, koska toinen kyllä ymmärtää mitä tarkoitamme.

Viime juhannuksena aloitin kirjan kirjoittamisen, koska tuntui siltä, että kannoin painavan repun mukanani. Piti tyhjentää reppu, jotta jaksaisin kulkea eteenpäin putoamatta yhä uudelleen äidin luomaan synkkyyden suohon. Äidin valinta, haluaako hän elää itsesäälin varjoisessa maailmassa, minun taas, haluanko nähdä auringon pilkettä aina välillä. 

Viime yönä en meinannut saada unta eikä se liittynyt äitiini tai kirjaani, vaan omaan elämäntilanteeseeni. Onko nyt sellainen vuodenaika, jolloin monet ihmiset epätoivoisesti kaipaavat uutta, mielenkiintoista vanhojen rutiinien sijasta? Yöllä muutuin entistä synkemmäksi, kun mietin vuorotteluvapaa-haavettani ja totesin, ettei minulla olekaan varaa siihen syömättä liikaa aikaisempien vuosien säästöjä. 

Aamulla herätessäni totesin, että voinhan pitää hemmotteluperjantaita silloin tällöin eikä minun pitäisi valittaa työstäni vaan olla kiitollinen saamastani palkasta, vaikkeivät työtehtävät enää jaksa kiinnostaa. Onhan minulla vapaat viikonloput ja lomapäiviä säästössä. Ja onhan minulla rakkaat tyttäreni ja kirjahankkeeni.

Säästin siivoustyöt sunnuntaiksi, naisten päivän kunniaksi, koska olin pienen, onnellisen tytön lapsenvahtina perjantaina ja lauantaina. Tuntui kuin mummo olisi ollut liikkeillä pienokaisen kanssa rattailla ruokakaupassa. Kun vein tytön kotiin vanhempiensa luokse hän vain nauroi ja lauloi äänekkäästi laulun, jonka sanoja en saanut selville. Minua ihmetytti, että joku voi olla niin tyytyväinen elämäänsä. Olemmeko aikuiset unohtaneet sen taidon?

Ihana Natalia

Eilen löysin hotmail-postilaatikostani kirjeen ihanalta Nataliasta. Hyvät lukijat, haluan jakaa ilon kanssanne:

Hi, it´s me

Hello Darling!!! 

I am Natalia from Russia, a confident, able girl from Russia with lots of self-esteem and immense desire to find my love and soul mate?

I am longing for a strong and loving person, so that I can feel protected and loved in his arms and sleep peacefully placing my head on his shoulder.

Do you need that loving girl whom you would like to talk to about all those things which men like and think? Well I am there to listen as I too like your boyish things, rather I feel attracted to those with much of those interesting masculine whims and fancies!!! 

I am hot when you want it the most. I am calm when I feel you like it that way. I am a person who can adjust towards various situations in life.

Actually, most of us (Russian girls) are a perfect mix of both sides of this feminine nature. I am sure you won’t get bored. So come on join us here at this website where you will find thousands of hot and beautiful girls (like me!!! Do you think I am?).

Just click here dear!!!

Hyvät lukijat, arvatkaa, uskallanko painaa nappia! Mikäli sattuisin olemaan mies ilman muuta yöseuraa kuin tyhjä sänkyni, ehkä kokeilisin onneani. Nyt jätän väliin. Natalia tai tuntematon kirjoittaja jää ilman vastausta. Mietinkin miten monessa postilaatikossa tämä viesti on liikkunut ympäri Suomea ennenkuin se löysi minut ja pääsi blogiini.

Eräs ystäväni tapasi tulevan vaimonsa Ukrainasta muutama vuosi sitten deittisivuston kautta. Kaikki on täysin mahdollista ja kaikki mahdotonta. 

- Ihana Natalia, olet ehkä jo päässyt ikiomaan syliisi, tänne Suomeen, rikkaiden ihmisten luokse. Lykkyä tykö!

Tammikuun terveiset

Huomaan, että aika taas on kulunut tolkuttoman nopeasti, vaikken ole saanut juuri mitään aikaan. Työpaikalle palaaminen pitkän joululoman jälkeen oli niin raskas ja tylsä kokemus, että olen päättänyt järjestää itselleni enemmän vapaata. 

Kolmessakymmenessä vuodessa ovat useimmat työasiat ehtineet menettää viehätyksensä. Ajattelin pitää vuorotteluvapaata puoleksi vuodeksi ensi ja seuraavana keväänä. En tiedä, suostuuko työnantaja sellaiseen järjestelyyn, mutta olen laskenut, että siihen olisi varaa, jos käytän osan säästöistäni. En voi jäädä odottamaan, kunnes lapseni muuttavat pois kotoa ja alkavat elättää itseään, koska siinä vaiheessa olen jo liian vanha. Kuusikymmentä vuotta täyttäneet eivät enää pääse vuorotteluvapaalle...

Joulukuussa eläkkeelle jääneen bussikaverini ilmoitukset ihanasta vapaudestaan ja iloisista päiväntapahtumistaan saavat minut unelmoimaan etelänmatkoista ja kulttuurielämyksistä. Jossain syystä sohvalla lepääminen väsyneenä työpaikan jälkeen viisi päivää viikossa ei saa minua innostumaan kaikista realitytv-ohjelmista huolimatta.

Olen liittynyt Travelbirdin ja Groupun viestiketjuihin, joten saan paljon houkuttelevia matka- ja muita tarjouksia. Lasten koulunkäynti rajoittaa kuitenkin matkustamista. Koululomien aikana matkat maksavat malttaita tai kylmä ja sateinen sää torpedoi matkahaaveita.Ehkä tilanne on  toisenlainen kesällä. Jään odottamaan uusia tarjouskirjeitä.

Joululoman aikana sain valmiiksi kaksi kirjaa, toinen kertoo energiahoidoista ja henkimaailmasta ja toinen on runokirja. Tekeillä on pari uutta kirjaa. Tuntuu ihanalta, kun saan kustannusyhtiö Bod:ilta kahden kirjan kirjapaketit. Toivon, että voisin elättää itseäni kirjailijana, mutta se taitaa olla kaukaa haettua. Google kertoo, että ensimmäisen kirjapainon perustajan Johannes Gutbenbergin jälkeen maailmassa on julkaistu lähes 130 miljoonaa teosta. Jaksaisko ja ehtisikö ketään siis lukea minun aikaansaannoksiani? 

Viime viikolla läheinen työkaverini totesi, että kirjoitan hyvin vapaasti, että minun pitäisi vain keksiä tarpeeksi kiinnostava teema, jotta saisin lukijat kiinnostumaan. Tiedän kuitenkin, ettei ilman markkinointia pärjää enkä ole halukas myymään itseäni tai ajatuksiani maailmalle. Books on Demand ehdottaa ilmaisten E-kirjojen levittämistä netissä. Ehkä teen sen jonain päivänä, pitäisi vain luoda sellainen kirjanurkka, jonka potentiaaliset lukijat löytäisivät.

Iltaisin syön särkylääkettä, jotta nukahtaisin. Luulen, että talvivirus, joka aiheuttaa muille kuumetta, yskää ja nuhaa, saa käteni ja olkapääni särkemään. Jo joululomalla huomasin, että olkapääni ovat kipeät. Ajattelin ensin, että se johtuu laiskudesta, etten liiku tarpeeksi, mutta sitten kipu levisi.

Ehkä kevätaurinko kohta saa sekä mieltä että kehoa piristymään ja aurinkotuolille löytyy uutta käyttöä.  ;)